Saturday, September 30, 2006

Nelosen uutiset unohti 29.9.06: Ex-presidentti Mauno Koivisto, presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen samaa KGB:n taikinanjuurta

Nelosen uutiset unohti 29.9.06: Ex-presidentti Mauno Koivisto, presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen samaa KGB:n taikinanjuurta jotka maanpettureina ja aluepalautustemme vaientajina ovat vain ja ainoastaan miehittäjä-Ryssän asialla

Friday, September 22, 2006

Mauno Koivisto Ryssän koirana: KGB:N TAVOITTEENA SUOMEN VALTAAMINEN

Tuore tutkimus: NKP:llä näpit vahvasti Suomen sisäpolitiikassa
20.9.2006 10:28

Tuoreen tutkimuksen mukaan Neuvostoliiton kommunistinen puolue NKP johti Suomen sisäpolitiikkaa 1970-luvulla. Presidentti Kekkonen puolusti tuolloin laillista yhteiskuntaamme poikkeustoimin.


Tuore tutkimus piirtää kaunistelematonta kuvaa Suomen ja Neuvostoliiton välisistä suhteista. Kuvassa Presidentti Kekkonen ja Nikita Hrushtshev Moskovassa vuonna 1958. (IL-ARKISTO)

Historian tutkija Jukka Seppinen eli työnsä puolesta itse mukana Suomen ja Neuvostoliiton välisten kimuranttien suhteiden pyörteissä. Kuva vuodelta 1999. (KARI PEKONEN)

Keskustele kotimaan aiheista

KGB:N TAVOITTEENA SUOMEN VALTAAMINEN
Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n tavoite Suomessa oli kautta vuosikymmenien sama: Suomen valtaaminen.

- Ja kun kyseessä oli Neuvostoliitto, mukana oli myös vahva ideologinen elementti eli siirtää Suomi kommunistiseksi, toteaa Seppinen, jonka tuore kirja kattaa vuodet 1917-1991.

Vallankumousajattelussa keskeiseksi nousi Stalinin jo vuonna 1935 Kominternin kautta lanseeraama kansanrintama-ajattelu, joka mukaan työläisten ja talonpoikien piti liittoutua ja ottaa valta kommunistien johdolla.

Vuonna 1954 SKP puolestaan päätti, että kansanrintamastrategia oli jälleen sen peruslinja.

- Sotien jälkeen Stalin oli passiivinen Suomen sotilaallisessa valtaamisessa, mutta se ei koskaan poistunut kaukotavoitteena. Kun kansanrintama-ajattelu nousi vuonna 1954, esille tuli Suomen valtaaminen ideologisin keinoin.

Seuraava merkittävä käänne tapahtui presidentti Kekkosen toukokuussa 1977 tekemän Moskovan-vierailun jälkeen, jolloin jopa Taisto Sinisalo alkoi Suomessa puhua rauhanomaisesta rinnakkaiselosta.Kun NKP vähitellen heikensi otettaan, niin KGB vankisti toimintaansa ja kaadereiden hankintaa Suomessa.

- Vastuuta neuvostomyönteisyyden kehittämisestä siirrettiin näin myös suomalaisten harteille, Seppinen sanoo.

Tuoreen tutkimuksen mukaan Neuvostoliiton kommunistinen puolue NKP johti Suomen sisäpolitiikkaa 1970-luvulla.

- NKP:n, SKP:n ja KGB:n tavoitteena oli 1970-luvun alussa saattaa Suomen työmarkkinat sekasortoon, ajaa presidentti Urho Kekkonen nurkkaan ja siirtää Suomi kommunistien komentoon, toteaa poliittisen historian tutkija ja valtiotieteiden tohtori Jukka Seppinen, joka teos Neuvostotiedustelu Suomessa (Ajatus Kirjat) julkistettiin keskiviikkona.

Vallankaappauksen suitsimisessa oli Kekkosella ja hänen työmarkkinaosapuolille esittelemällään UKK-sopimuksella tärkeä merkitys. Sopimuksella hän rauhoitti työmarkkinat sekä sai Seppisen mukaan poliittisen aloitteen käsiinsä. Hieman myöhemmin eli maaliskuun lopulla 1971 Kekkonen pystyi lisäksi siirtämään SKDL:n hallituksesta oppositioon.

Kekkonen esti vallankaappaushankkeen

Seppisen kirja näyttää kuinka Kekkosen suorasukainen puuttuminen työmarkkinapolitiikkaan syksyllä 1970 taittoi kärjen kommunistien vallankaappaushankkeelta. Yleislakon uhan leijuessa ilmassa Kekkonen julkisti marraskuun lopulla 1970 SAK:lle ja STK:lle antamansa omat talouspoliittiset ehdotuksensa.

- Pidän Kekkosen työmarkkinat rauhoittanutta UKK-esitystä hyvin tärkeänä ellei ratkaisevana tekijänä, jolla hän sai poliittisen aloitteen käsiinsä, Seppinen huomauttaa.

Kekkonen asettui hänen mukaansa kaikella voimallaan laillisen yhteiskunnan puolustajaksi toimella, joka oli hyvin poikkeuksellinen presidentiltä.

- Kekkonen oli saanut tukea erityisesti STK:n toimitusjohtajalta Päiviö Hetemäeltä. Kekkonen alkoi vakuuttua siitä, että viimeinen pelastusyritys tuli hänen tehtäväkseen, Seppinen toteaa kirjassaan.

Lahottava kansanrintamapolitiikka

Suomen kommunistisen puolueen (SKP), Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) ja Neuvostoliiton tiedustelupalvelun (KGB) tavoite oli Seppisen mukaan siirtää Suomi kommunistien komentoon. Levotonta syksyä olivat edeltäneet kevään 1970 eduskuntavaalit, joissa kansanrintamahallituksessa mukana olleet puolueet eli SDP, SKDL, TPSL ja keskustapuolue olivat kärsineet murskatappion. Kokoomuksen paikkaluku taas oli noussut 37 paikkaan ja SMP:n peräti 18:aan.

Seppisen mukaan kansanrintamapolitiikka oli 1950-luvun puolivälistä lähtien ollut NKP:n, KGB:n ja SKP keino Suomen valtaamiseksi sisältäpäin, ideologisin ja poliittisin keinoin.

Tämä niin sanottu lahottamisen periaate oli ollut aikanaan myös Kominternillä.

Jos ei asein, niin politiikalla

Kominternin virolainen asiamies Leo Johannes Meeritz oli antanut tästä todisteen etsivän keskuspoliisin kuulustelijoille jo vuonna 1940.

- Hän kertoi, että jos venäläiset eivät onnistu valtaamaan Suomea aseellisesti, nämä pyrkivät sotien jälkeen poliittisin keinoin saamaan määräävän aseman Suomen asioista, Seppinen toteaa.

Vuoden 1970 maalisvaalien jälkeen Kekkonen yritti seurata vaalitulosta ja antoi hallitustunnustelijan tehtävät tuolloin ulkopoliittisessa paitsiossa olleen kokoomuksen puheenjohtajalle Juha Rihtniemelle.

Idästä tuli kuitenkin ukaasi, jonka mukaan Rihtniemen pääministeriys aiheuttaisi kriisin. NKP johti Seppisen mukaan Suomen sisäpolitiikkaa keväällä 1970.

Kekkonen havahtui tilanteeseen

Samaan aikaan neuvostoliittolaiset vihjasivat haluavansa uudistaa YYA-sopimusta, vaikka sillä oli vielä viisi vuotta voimassaoloaikaa.

- Silloin uhattiin, että jos Kekkonen ei tee tiettyjä koreografisia kuvioita, sopimusta muutetaan niin, että Suomi menettää mahdollisuutensa puolueettomuuspolitiikkaan ja YYA-sopimuksesta tulee liittosopimus, Seppinen kertoo.

Tässä tilanteessa Kekkosen oli taivuttava, ja vaalituloksesta huolimatta valtaan tuli uudelleen kansanrintamahallitus. Sitä ja sen pääministeriksi nimitettyä Ahti Karjalaista NKP oli Seppisen mukaan halunnutkin.

- Lisäksi NKP:n keskuskomitean kanta oli, että näissä oloissa Suomessa piti aloittaa vallankumouksen valmistelut.

Tässä vaiheessa presidentti Kekkonen oli kuitenkin jo havahtunut ja huomannut, että kommunisteilla oli enemmän toimintaa kuin aikoihin. - Näin hän on kirjoittanut joihinkin muistiinpanoihin, Seppinen lisää.

Beljakovin tappio

Lopulta Kekkonen sai uusittua YYA-sopimuksen muuttumattomana. Lisäksi hän kykeni siirtämään SKP:n/SKDL:n oppositioon maaliskuun lopulla 1971.

- SKP, NKP, Suomen vallankumouksen suunnittelija NKP:n keskuskomitean kansainvälisen osaston varajohtaja Aleksei Beljakov ja KGB eivät saaneet Suomea nurin vuosina 1970 ja 1971, Seppinen toteaa.

Tähän samaan kuvioon istuu myös tammikuussa 1973 säädetty poikkeuslaki, jolla Kekkosen toimikautta jatkettiin vuoteen 1978.

- Kekkonen katsoi, että hän ei tässä tilanteessa voinut riskeerata, vaan hänen täytyi jatkaa presidenttinä, Seppinen sanoo.

STT





"Kommunikeasota" keväällä 1977
20.9.2006 10:28

Valtiotieteiden tohtori Jukka Seppinen oli 1970-luvun puolivälissä ulkoministeriössä virkamiehenä, joka vastasi poliittisista suhteista Neuvostoliittoon ja muihin sosialistisiin maihin. Näköalapaikalla siis.

Seppinen oli mukana lukemattomissa valtionpäämies-, ulkoministeri- ja pääministeritasolla käydyissä neuvotteluissa, joissa sorvattiin kommunikeoiden Suomea kokevia puolueettomuuslausumia. Koska aihe oli arka, presidentti Kekkonen totesi, että puolueettomuudella ei pidä elämöidä.

Vuosina 1976-1977 Suomea ravisteli lakkoaalto, ja poliitikot puhuivat yleisesti, että klassisen vallankumouksen rynnäkkö on käsillä. Myös suojelupoliisi soitti Seppisen mukaan hätäkelloja.

Stepanovilta suora vaatimus

Tilanne heijastui myös alkuvuonna 1977 käytyihin neuvotteluihin, joissa Seppinen oli mukana. Niihin osallistui myös Neuvostoliiton Suomen-suurlähettiläs KGB-päällikkö Vladimir Stepanov. Tämä vaati virallisesti, että Suomen puolueettomuuspolitiikasta oli tehtävä loppu.

- Siitä alkoi elämäni kommunikeasota. Tilannetta voi perustellusti kutsua poliittisen sodan julistamiseksi. Olimme vaikeassa paikassa, Seppinen muistelee liki kolme vuosikymmentä myöhemmin.

Joitakin viikkoja kestäneen kriisin jälkeen Neuvostoliitto yllättäen ja oma-aloitteisesti antoi kuitenkin Suomelle puolueettomuustunnustuksen.

- Se annettiin minulle Neuvostoliiton suurlähetystössä huhtikuun lopulla 1977, kun olin valmistelemassa presidentti Kekkosen toukokuista valtiovierailua, Seppinen jatkaa.

Varsinaiset kommunikeaneuvottelut käytiin pari viikkoa myöhemmin Moskovassa, mutta puolueettomuusasiasta ei enää puhuttu. Se oli jo hoidettu.

Strateginen asennemuutos

Suomalaiset ymmärsivät Seppisen mukaan heti, että Neuvostoliiton asenteessa Suomeen oli tapahtunut strateginen muutos. Ideologinen elementti oli pudonnut pois, ja Neuvostoliitto ja NKP olivat luopuneet vallankumoustavoitteista Suomessa.

- Toukokuussa Moskovassa korostettiin ensimmäisen kerran valtiosuhteita. Kekkonen myös tunnustettiin länsimaisen valtion päämieheksi, toteaa Seppinen, jonka Kekkonen oli määrännyt matkaseurueeseensa.

Suomalaisten käsitys Seppisen mukaan oli jo tuolloin, että muutoksen takana oli NKP:n pääsihteerin Leonid Brezhnevin mahtikäsky. Hänhän käveli Suomen puolueettomuuspolitiikan lopettamista vaatineen suurlähettilään Vladimir Stepanovin yli.

STT